lauantai 17. maaliskuuta 2012

Hattuja ja vinkkejä niiden ompeluun


 Tein lapsille lisää kesähattuja. Nyt pojille. Kaava on Ottobresta 3/2011, mutta ilman pään ympäri kiertävää nauhaa. Pienemmälle pojalle teen hattuja koossa  52 ja isoveljelle kokoa 55. Kangas on kaveriltani saatua tvilliä ja se on hänen itsensä värjäämää. Tuo väri on minusta todella upea! Kiitos, R!



Hatun vuori on kierrätyskamaa, vanhaa hametta(?) eräästä tilkkupussista.



 Isoveljen hattu on myös tvilliä, vuori vanhaa miesten kauluspaitaa.



                                                      *       *       *


Sekalaisia vinkkejä hattujen ompeluun

 

Tämä on minulle tärkein ompelutarvike: säädettävä jalka, jonka nimeä en enää edes muista, mutta jolla ompelen kaikki tikkaukset. Tuo valkoinen osa kulkee kiltisti ommelta tai reunaa pitkin, jolloin tikkauksista saa todella tarkat ja suorat. Valkoisen osan paikkaa voi säätää vasemmalle tai oikealle, jolloin tikkauksen paikan voi määrätä tarkasti.



Skarppia jälkeä, eikö?

Hattuje tehdessä saa silittää paljon. Monesti silitettävät kohdat ovat kaarevia tai muuten hankalia. Silitystä helpottaa ihan tavallinen keittiöstä haettu patahanska. Laitetaan hanska toiseen käteen, hattu hanskan päälle ja silitysrauta toiseen käteen.


Ottobren ohjeilla hattuja tehdessä loppuun tulee eräs todella vaikea työvaihe: hattu pitäisi koota yhdistämällä hattuosa, lieri ja vuori kaikki yhdellä ompeleella. Ei helppoa. Vaihtoehtoisesti (kiitos, opettaja M!) voi ommella ensin hattuosan ja leirin toisiinsa. Sitten ommella käsin vuorin paikalleen (yllättävän helppoa!) ja lopuksi tikata sauman päältä. Tikkaus samalla kiinnittää vuorin toiseen kertaan paikoilleen, eli jos se käsinompelu ei ollutkaan loistavan hyvää, eipä se suuremmin haittaakaan ;)

6 kommenttia:

  1. No jo on skarppia jälkeä!! :) Hienoja hattuja, jos sitä joskus niitäkin yrittäisi tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on se säädettävä jalka. Ilman sitä tikkaisin suoraan kuin humalainen apina :)

      Poista
  2. Eilen ajattelin että hattuja pitäis ommella, en tykkää olleenkaan kun on niin paljon puuha niiden kanssa ja loppujen lopuksi se istuvuus aina arvoitus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istuvuus on tosiaan arvoitus. Mutta tarvittaessa voi ommella ensin vuorin, sovittaa sen ja jos täsmää, niin siirtyä päällisen tekoon. Ja ei nuo loppujen lopuksi kovin työläitä ole, kun tekee sarjana.

      Tämä kalastajanhattu ei ole minusta ihan 100% hyvin istuva (minun lapsilleni). Lakikappale on liian soikio, otsan kohdalle jää hieman tyhjää.

      Poista
  3. Patahanska ehkä loistavin vinkki pitkään aikaan.

    T:Monesti näppinsä polttanut :)

    VastaaPoista